Halu vai pakko?
Pohdimme kirjoittajaystävieni kanssa tällä viikolla sitä, onko tarve kirjoittaa riivaaja, josta voi myös parantua. Joidenkin mielestä tarve kirjoittaa ei ole itse valittua vaan seurausta siitä, että ei ole syystä tai toisesta pystynyt kommunikoimaan ympäristönsä kanssa ja ihmiseen on siksi jäänyt mykkä alue, jota hän yrittää sanallistaa kirjoittamalla. Kirjoittaminen ei ole siten valittua vaan sisäsyntyinen tai ympäristön synnyttämä pakko.
Toiset taas ajattelevat, että kirjoittamisen voi valita siinä missä muunkin harrastuksen tai työn.
Jos ajatellaan kirjoittamisen olevan seurausta epäsuhdasta itsen ja ympäristön välisessä kommunikaatiossa, olisi loogista että jos ihminen löytää ympäristön, jonka kanssa ei enää koe sisäistä yksinäisyyttä, katoaa kirjoittamisen tarvekin. Freud uskoi, että kirjoittaminen on sublimoitunutta eli ylevöitynyttä halua. Voiko olla niin, että onnellisuus ja tyytyväisyys sammuttavat kirjoittamisvietin?
Sanotaan, että toisen romaanin kirjoittaminen on usein erityisen vaikeaa, koska ensimmäiseen lataan usein vahvimman intensiteetin. Jos kirjoittaa vain kirjoittamisen vuoksi, näkyy se pian sisällön onttoutena. Hyvää tekstiä on teknisesti helppo tuottaa, mutta jos sisäinen palo ja sanomisen tarve puuttuvat, tulee tekstistä ikään kuin pakotettua.
Itselleni kirjoittaminen on paitsi sisäinen pakko, myös eräänlainen toinen todellisuus. Tarvitsen paikan, johon voin pujahtaa itsekseni ja jossa voin heijastella maailmaa niin kuin sen koen. Kirjoittamisen tarve ei korreloi elämänolosuhteiden kanssa, vaan pysyy vakiona. Olosuhteet voivat tosin olla joko kirjoittamista tukevia tai sitä vaikeuttavia.
Kaikilta esikoisromaanin julkaisseilta kysytään, onko kakkosen kirjoittaminen hankalampaa siihen ladattujen odotusten takia. Nyt kun kakkoseni on viimeistelyä vaille valmis voin vastata, että ei, en kokenut minkäänlaista toisen romaanin kirjoittamisen kauhua. Se johtuu osaltaan siitä, että aloin kirjoittaa kakkosta jo kauan ennen Mediahuoraa. Mediahuora vain tunki mediahuoramaiseen tyyliin siihen väliin.
Claes Andersson kirjoittaa teoksessaan Luova mieli, että kirjoittaminen on ensisijaisesti motivaatiokysymys. Se edellyttää pakottavaa tarvetta muokata ajatuksiaan sanallisesti. Pelkkä tekninen osaaminen ei riitä kannattelemaan kirjoittamista, tarvitaan myös vahvaa halua. Ehkä elämä onkin sublimoitunutta kirjoittamista.
