Kriitikon hampaissa
Saako kriitikkoa kritisoida? Teatteriohjaaja Hanna Ojala kokeilee kepillä jäätä Kritiikin Uutisissa julkaistussa (20.3.) kirjoituksessa, jossa hän puolustautuu kriitikon esittämiä väittämiä vastaan. Ojalan kirjoituksessa kiinnostavinta ovat hänen esiin nostamansa kysymykset:
”Taidekritiikkiin sisältyy käsitys, että taiteilija voi epäonnistua työssään. Mutta – miten on – voiko myös kriitikko epäonnistua työssään? Voiko kriitikko epäonnistua teoksen ymmärtämisessä?”
Ennen kriitikot olivat oma, arvostettu ammattikuntansa. Nykyään kritiikit teetätetään usein lehden ulkopuolisilla avustajilla, ja esimerkiksi maakuntalehdissä yhtä ja samaa kritiikkiä kierrätetään lehdestä toiseen. Maakuntalehtien laskeva levikkikierre on puolestaan korostanut Helsingin Sanomien valtaa. Nyt ollaan tilanteessa, jossa kourallisella kriitikkoja on käytännössä valta määritellä kauden The Kirjat ja The Näytelmät. Palkintojärjestelmä rankkauslistoineen vielä korostaa tätä harvainvaltaa. Kirjakaupoista on enää turha etsiä muita kuin sen kauden Top Ten -kirjoja. Kuluttaja voi joko tilata turhaan kirjakaupasta etsimänsä kirjan netistä – tai kuten eräs kirjailija hirtehisesti totesi – ostaa samalla rahalla vaikka banaaneja.
Ennen kritiikin maailmassakin vallitsi moniäänisyys. Nykyään yhden kriitikon näkemys voi nostaa teoksen joko myydyimpien listalle tai haudata sen jo valmiiksi odottamaan alennusmyyntilaaria. Kritiikin kritiikkiä tehdään silti hämmästyttävän vähän. Hyvin usein kritiikeissä ajaudutaan kertaamaan teoksen juonta tai esittelemään omaa tietämystään sen aihepiiristä sen sijaan, että taideteosta arvioitaisiin sen omista lähtökohdista käsin. Kritiikeissä saatetaan myös pohtia monen palstamillimetrin verran sitä, miten teos olisi pitänyt tehdä sen sijaan että keskityttäisiin arvioimaan sitä, miten tekijä sen tekemisessä onnistui.
Teoksen tekijä on väistämättä altavastaajan asemassa. Jos hän kritisoi saamaansa kritiikkiä, sitä pidetään yksinkertaisesti tyylittömänä. Siksi kritiikin kritisoiminen ja moniäänisyyden vaaliminen jää median – ja meidän lukijoiden – vastuulle.
