Näkymätön kuolema

Darragh McKeonin romaani Kaikki pysyväinen haihtuu pois ( Atena, 2016. Eng. All That is Solid Melts Into Air) on saanut nimensä Marxin Kommunistisesta manifestista.
Romaani on nimeään myöten ladattu täyteen symboliikkaa. Se kertoo Tšernobylin ydinonnettomuudesta ja Neuvostoliiton viimeisistä hetkistä.

Venäläisessä lastenlaulussa helikopterista laskeutuu taikuri, joka jakaa lapsille jäätelöä. Neuvostoliiton viime hetkillä helikopterit saavat toisen merkityksen. Ukrainalaispoika Artjomille ensimmäiset ydinonnettomuuden merkit ovat lehmien vertavuotavat korvat. Sitten tulevat helikopterit, joista maahan leijailee värikkäitä papereita. Niissä ihmisiä käsketään jättämään viipymättä kotinsa ja siirtymään evakuointibusseihin. Myöhemmin Punaiselle torille laskeutuu pienkoneella länsinuorukainen taskussaan kaksikymmentäsivuinen suunnitelma kylmän sodan lopettamiseksi.
Artjomin isä haluaisi ottaa evakkomatkalle mukaan oven, jolla hänen äitinsä on kannettu vainajana ulos talosta. Isä päätyy sotilaiden kynsiin ja joutuu kylän muiden miesten kanssa raivaamaan ydinsäteilyn punaiseksi polttamaa metsää. Muu perhe kuljetetaan Minskiin, jossa heidät eristetään vartioidulle leirille. Edes sukulaiset eivät suostu tapaamaan evakkoja sillä heitä pelätään kuin spitaalisia.

Tšernobyliin lähetetään moskovalainen kirurgi Grigori. Totuus ydinonnettomuuden tuhoista paljastuu hänelle pian, mutta KGB estää tiedon levittämisen. Ydinonnettomuus salataan kansalta loppuun asti. Sairaaloissa on kuitenkin osastoja, joille edes hoitajat eivät enää suostu menemään. Ydinsäteilyn vammauttamat potilaat saavat kuolla niillä yksin sisäelimiään ulos yskien ja oksentaen. Grigori alkaa hoitaa onnettomuuden uhreja ja leikata säteilyn takia epämuodostuneina syntyviä lapsia.
McKeon on sanonut haastattelussa, että ydinsäteily on kirjailijalle kauheudessaan kiehtova aihe, sillä se on näkymätöntä ja hajutonta. Silti se muuttaa pysyvästi ja kohtalokkaasti olemassaolon materiaalista ydintä, atomeja.

”Ilmassa kiitää hiukkasia Artjomin näkemän, haistaman ja kuuleman takana. Lumihiutaleet kätkevät tähtimuotonsa. Maan alla eläimet käpertyvät odottamaan talven päättymistä sydän hitaan rytmikkäästi sykkien. Isä on täällä, hän on tanssiva varjo, sulautuneena osaksi ympäröivää elämää. Isä on kaiken tämän elämän joka solussa niin kuin säteily, sijoiltaan suistuneet atomit, oli isän elävissä soluissa hänet muuttaen.”

Kirurgin ex-vaimo Maria on puolestaan saanut potkut toimittajan töistään liian suorasanaisen kirjoittelunsa takia. Hän on nyt töissä tehtaassa, joka syöksee sisuksistaan auton joka 20 sekunti. Tehdas on romaanissa myös yhteisön vertauskuva. Yksilön tehtävänä on ponnistella tehdastyöntekijän tavoin osana järjestelmää, jolle hän on myös alisteinen:

”Ensimmäisenä aamuna sen jälkeen, kun oli hyväksynyt toistontäyteisen tulevaisuutensa, Maria hämmästeli miten paljon lohtua hän sai väkijoukosta, yhteisestä päämäärän tunteesta ja siitä, miten jokainen yksilö kamppaili selviytyäkseen kollektiivisesta elämästään.”

Järjestelmä ei kuitenkaan ole romaanissa yksilöistä irrallinen voima, vaan se koostuu nimenomaan yksilöistä. Yksilöt hyväksikäyttävät ja pahoinpitelevät toisiaan järjestelmän nimissä. Lopulta yksilö on järjestelmä.
Kaiken yllä leijuu vielä uhkaava hiljaisuus, joka leimasi Neuvostoliittoa. Muutoksesta puhutaan silti jo kuiskaten.
Neuvostoliiton hajottua alkaa raivokas kamppailu sen jäämistöstä:

”Kaikki saivat vapautensa ja käyttivät sitä töniäkseen muut pois tieltä, jotta saisivat maasta minkä tahansa palasen itselleen. Huijasivat toisiaan niin paljon kuin mahdollista niin nopeasti kuin mahdollista.”

McKeonin kieli on kaunista ja terävää kuin lasinsirpale, suomentaja Ulla Lempinen on tehnyt erittäin hyvää työtä. Romaani on poikkeuksellisen hieno sekä temaattisesti että kerronnallisesti. Tšernobylin ydinonnettomuuteen liittyy vieläkin paljon sellaista mistä ei tiedetä eikä puhuta. McKeonin romaani tuo tapahtumat lähelle lukijaa yksilöiden tarinoiden ja näkökulman kautta.
Kaikki pysyväinen haihtuu pois on myös eksistentialistiselle tasolle nouseva romaani ihmisen yrityksestä löytää jotakin pysyvää.
Lopulta puut valtaavat Pripjatin autiokaupungin kadut ja pihat, juuret murtautuvat seinien läpi.

Ps. Pahoittelen, että suomentaja Ulla Lempisen nimi jäi pois tekstin ensimmäisestä versiosta. Nyt se on päivitetty tekstiin.