Oman elämänsä turisti
Olen aina pitänyt matkustamisesta, mutta viime vuosina olen matkustellut myös kirjoittaakseni. Kirjoittaminen vaatii usein ajallista ja paikallista etäisyyttä. Matkustamista ja kirjoittamista yhdistää myös aidon, alkuperäisen kokemuksen etsiminen.
Olen etsinyt Pietarissa tuntikausia Rasputinin lasipurkkiin säilöttyä penistä (Ei löytynyt. Ohjeet johtivat yksityiselle urologian klinkalle, jonka vakava, valkoiseen lääkärintakkin pukeutunut keski-ikäinen vastaaottovirkailija hätisteli meitä ja muutamaa muuta paikalle samalla asialla saapunutta turistia lähtemään matkoihimme) ja kurkotellut kameran kanssa Sevillassa vangitakseni pääsiäskulkueen kännykkäkameraani. Nuorena päädyin lopulta Real de Catorcen autiomaahan sitä aitoa Meksikoa etsiessäni. En ollut silloinkaan ainoa. Läheisessä vanhassa hopeakaupungissa notkui paljon kaltaisiani selkäreppumatkaajia.

Appelsiinipuu kirkon vieressä. Tarifa, Espanja.
Turismin paradoksina on se, että turisti etsii aina sitä autenttista kokemusta ja olemisen tapaa. Jos sen sitten löytää, huomaa monen muunkin sen jo löytäneen. Nykyajan ihmisen pitäisi olla koko ajan yksilöllinen, mutta tehdä se samalla tavalla kuin kaikki muutkin.
Turismi ja aidon kokemuksen etsiminen ovat liittyneet yhteen alusta asti. Marie-Sofie Lundström kirjoittaa Edelfeltin Espanjan matkaa käsittelevässä Muistoja Espanjasta -artikkelissaan, että matkakuvaus on aina tarkoitettu jonkun luettavaksi. Kertomus on eräänlainen siirtymäriitti, jossa matkustaja on velvollinen kertomaan, mitä hänen matkallaan tapahtui. ”Tämä myös osaltaan lisää matkan melkein sakraalia sisältöä, se on elämä elämässä, mikroelämä, joka usein koetaan todellisempana kuin elämä itse,” Lundström kirjoittaa.
Nykyturistin matkakertomuksena toimivat somepäivitykset ja -kuvavirta. Tuhat kännykkäkameraa kääntyy kirkontornia kohti ja pian kuva lävähtää jo Facebookin uutisvirtaan. Etualla poseeraa tietysti matkailija itse ja hymyilee velmusti selfie-kepin päässä keikkuvalle kameralleen. Matkailija suhtautuu työhönsä kuvien ja kokemusten jakajana hartaudella ja tunnollisuudella, ja raportoi someen myös jokaisen ateriansa ja juomansa.

Yksisarvisen varjo madiridilaisessa baarissa.
Lundstömin mukaan turismi on modernin ajan ilmiö, joka koki erityisen vahvan nousun 1800-luvun loppupuolella. Matkusteluvietti liittyi myös pelkoon, jota aikakauden nopea talouskasvu ja sitä seuranneet teollistuminen ja kaupungistuminen herättivät. Haluttiin palata takaisin kadotettuun paratiisiin, aikaan jota tulevaisuus ei ollut vielä pilannut.
”Moderni 1800-luvun ihminen tarvitsi aitoja ja väärentämättömiä miljöitä, mutta paradoksaalista kyllä hän samalla tuli osalliseksi juuri siitä, mitä yritti paeta, nimittäin moderniteetista.”
Taitelijaturisti kaipasi Baudelairen tapaan pois omasta ajasta, minne tahansa muualle.

Pääsiäiskulkue Sevillassa.
Samalla oltiin valmiit kulkemaan pitkiäkin matkoja kadotetun aidon kokemuksen perässä. 1800-luvulla Espanjaa alettiin pitää paikkana, jossa voisi vielä kokea palan tuota turmeltumatonta aitoutta. Aivan kuten nytkin, matkailija suunnisti matkakohteessaan etukäteen opiskelemansa tiedon varassa ja bongaili sieltä asiaankuuluvia nähtävyyksiä, ”tuttua tuntematonta”. Esimerkiksi Edelfelt vietti Espanjan Andalusiassa joitakin viikkoja keväällä 1881. Hän oli opiskellut Espanjan matkakohteiden top 10 -listan jo etukäteen aikansa suosituimmasta Espanjan matkakertomuksesta, Gautierin Voyage en Espagne -teoksesta. Reissun matkamuistoina maalaamiin töihinsä hän kirjasi uskollisesti myös paikkakunnan, jolta aihe oli peräisin: Granada, Toledo, San Telmo Sevilla… Aiheetkin noudattelivat aikansa Espanjan ikonista turistikuvastoa.
Matkustellessa koti alkaa tuntua yhä enemmän muistojen ja nostalgian kudelmalta. Ihminen on lopulta maailmassakin vaeltelija ja turisti. Suurimman liikahduksen tarinassa ja matkailijan mielessä saavatkin usein aikaan pienet yksityiskohdat. Markkinoiden jälkeen kadun laidalle lojumaan jäävät naisten korkokengät ja henkarit. Seinälle heijastuva yksisarvisen varjo. Katedraalin vieressä kasvava appelsiinipuu. Pyhimysalttarin alta pilkistävät kantajan jalat. Pöytänsä taa nukahtanut hedelmämyyjä. Pariisin oopperatalon ornamenttia muistuttava lattiariritilä. Keskellä pimeää kylää sirittävä alttari, jolle joku on jättänyt muovisen ruusun.

Pöytänsä taa nukahtanut hedelmämyyjä, Dubrovnik, Kroatia.