Sinun tähtesi mediassa

”Hiidensalo puhaltaa Edelfeltin henkiin tyylikkäästi silti mitään kaunistelematta. Tarina kietoutuu hienosti aikaan, jolloin alettiin rakentaa suomalaista identiteettiä ja kulttuuria. Romaania oli nautinto lukea.”

Ulla Janhonen, Seura

”Rocktähdestä Hiidensalo olikin ensin kolmatta romaaniaan kirjoittamassa. Sitten kansallistaiteilijan tarina kiilasi väliin. Olihan se myös sukutarina.”

Lue tästä Helsingin Sanomien juttu

”Sinun tähtesi -romaani herätti kaksi muuta ajatusta. Yksi on se, että näin pienessä maassa kansallistaiteilijan elämässäkin on tarttumapintaa kenen tahansa suomalaisen sukuun. Niin yhteistä historiamme on. Toinen ajatus valaisee luomistyötä. Vaikka sen lähtökohta on mitä yksityisin, kuten Hiiden­salolla, tulos voi olla yleinen, jopa universaali.”

Suvi Ahola, Helsingin Sanomat 27.12.2016

” Edelfeltin osalta Sinun tähtesi on kertauskurssi itsenäisyyttä edeltäviin vuosikymmeniin – oivallinen juhlavuoden avaus.”

Helsingin Sanomat 15.1.2017

” Hiidensalon kolmas romaani ei aseta Edelfeltiä sankarin rooliin eikä tee hänestä kaapin päälle asetettavaa kivipystiä. Hiidensalon tulkinnassa Edelfelt on ristiriitainen mies, joka häilyy ja heittelehtii erilaisten ajattelumallien ja tunnevyöryjen välillä. Kansalliseksi sankariksi saati yksityiselämäänsä onnellisena eläväksi mieheksi ei Hiidensalon Edelfeltistä ole. Juuri siksi Hiidensalon tulkinta on kiinnostava.”

Turun Sanomat 8.1.2017

Romaanin erityislaatu on siinä, että fiktion kautta voi joskus päästä paljon lähemmäs totuutta kuin minkään muun formaatin kautta. Siitä mihin kirjoitettu historia loppuu, siitä alkaa tarina.

Vieraana Yle Puheen iltapäivässä 16.1.2017. Kuuntele tästä.

”Kirja valtasuhteista ja lehtolapsista, päähenkilönä kansallistaiteilija ALbert Edelfelt. Mitä tapahtuu, kun hiljaisuus murretaan?”

Baba Lybeckin kirjavinkit Hesarin NYT-liitteessä 13.1.2017

Vastaa

Sinun tähtesi mediassa

”Hiidensalo puhaltaa Edelfeltin henkiin tyylikkäästi silti mitään kaunistelematta. Tarina kietoutuu hienosti...

Nyt kirjakaupoissa: Sinun tähtesi

Odotettu historiallinen romaani Sinun tähtesi (Otava) on ilmestynyt. ”Hiidensalo puhaltaa Edelfeltin...

Karhunpesä

Vuonna 2014 ilmestynyt Karhunpesä (Otava) on historiallinen romaani, joka sai alkunsa...

Mediahuora

Vuonna 2012 ilmestynyt Mediahuora (Otava, 2012) on armoton ja mitään kumartelematon...

Sinun tähtesi – trailerit

Verevä historiallinen romaani taiteilijasta, joka ei viihdy kansakunnan kaapin päällä. Albert...

Sota yksilön tragediana

”Inhimillisyydestä, tietenkin. Koska olet hänen ystävänsä niin kuin sanot. Silloin tähtäät...

Shamanistinen Tori Amos

Olin eilen Tori Amosin keikalla, jota ehdittiin jo iltapäivälehdessä luonnehtia pettymykseksi....

Kriitikon hampaissa

Saako kriitikkoa kritisoida? Teatteriohjaaja Hanna Ojala kokeilee kepillä jäätä Kritiikin Uutisissa...

Ja äitiäs kans

Antti Ritvasen Miten muistat minut -esikoisromaani (Otava) on kirja, jota ei...

Näkymätön kuolema

Darragh McKeonin romaani Kaikki pysyväinen haihtuu pois ( Atena, 2016. Eng....

Oman elämänsä turisti

Olen aina pitänyt matkustamisesta, mutta viime vuosina olen matkustellut myös kirjoittaakseni....

Venetsia, heijastusten ja varjojen kaupunki

Kuvia kirjoitusmatkoilta – Meksiko

Meksiko on yksi rakkaimmista matkakohteistani. Kun ystäväni Kirsi Haapamatti pyysi minua...

Andalusian kuvakirja

Kirjajulkkarit 14.1.2017

Tunnelmapaloja Villa Kivestä kahden taiteilijaromaanin yhteisjulkkareista lauantaina 14.1.2017. Joel Haahtela: Mistä...

Karhunpesäkuvat

Karhunpesän kuvamaailma – video

Aloitimme mieheni kanssa Karhunpesään liittyvän valokuvausprojektin jo puolitoista vuotta sitten. Otavan...

Karhunpesän henkilöt – galleria

Matalena Lähde Valokuvaaja, joka palaa Suomeen isoäitinsä Alman sairastuttua. Alma pyytää...