Toipuva toimittaja

Olen toipuva toimittaja. Toipuva siksi, että toimittajuus on kuin alkoholismi, tauti ei koskaan parane vaan koteloituu jonnekin kehoon tai alitajuntaan. Palautettuani pressikortin tunsin samankaltaista helpotusta kuin mitä katastrofin keskeltä pelastauduttuaan tuntee.

Alanvaihtooni on monia syitä. Suurin niistä on tietenkin se, että halusin aina kirjailijaksi. Itse toimittajan työtä, nimittäin kirjoittamista, vastaan minulla ei ole mitään. Kirjoittaisin mieluusti juttuja edelleen jos niitä saisi tehdä rauhassa ja aidosti journalistisin perustein.

Sen sijaan olen kiitollinen, että olen päässyt eroon kaikesta siitä muusta mikä vapaan toimittajan ammattiin liittyi, kuten lehtien yksipuolisesti sanelemista palkkioista ja työehdoista, tolkuttoman pitkäksi venytetyistä editointiprosesseista ja tunteesta, että journalistisen sisällön todellinen isäntä ei ole journalismi vaan kaupallisuuden logiikka.

Työ on iso osa ihmisen elämää ja identiteettiä, ja siksi mikään ei kalva niin kuin se, että tuntee päivittäin joutuvansa myymään periaatteitaan alennusmyynnissä ja alistumaan yksipuolisiin ”sopimuksiin”. Se ei ole vapautta vaan riistoa.

Tämä ei tietenkään ole kenenkään yksittäisen ihmisen syytä. Kaikki media-alalla tietävät tilanteen. Kukaan tuntemistani kollegoista ei tosissaan usko, että esimerkiksi avioeroaan vollottavan julkkiksen pistäminen lehden kanteen on moraalisesti tai edes journalistisesti perusteltavissa. Silti se laitetaan sinne, koska se nyt vaan sattuu kokemuksen valossa myymään. Uskon, että älyllisille ja syvällisimmille jutuille olisi edelleen ja etenkin nyt tilausta.

Vapaana kirjailijana koen elämänlaatuni parantuneen huomattavasti. Vaikka tämäkin työ vaatii kaikenlaisen epävarmuuden sietämistä, on silti aivan toista herätä aamuisin tekemään sitä, minkä kokee omaksi tehtäväkseen. Vapaana kirjailijana sanomisen vapauttani eivät rajoita ulkoapäin tulevat vaatimukset ja pelot, kuten oli laita toimittaja-aikoina. Voin seurata mediaa vailla myötähäpeää tai olla kokonaan seuraamatta. Pidän puhelimen äänettömällä jos huvittaa ja vahdin sähköpostia vain työaikana.

Ylipäätään pyrin elämään ajattomalla vyöhykkeellä ja opettelemaan pois hektisyydestä ja kiireestä. Se ei silti tarkoita, ettenkö seuraisi maailman tapahtumia tai välittäisi. Päinvastoin. Toisinaan esimerkiksi venäläisiä klassikkoja lukemalla tai Päijänteen asuttamattomissa saarissa kuljeskelemalla voi oppia enemmän maailmasta ja ihmisistä kuin näyttöpäätteen äärellä mediaa kyttäämällä.

Comment 1

  1. Timo Mäkinen 26.8.2013

Vastaa käyttäjälle Timo Mäkinen Peruuta vastaus

Sinun tähtesi mediassa

”Hiidensalo puhaltaa Edelfeltin henkiin tyylikkäästi silti mitään kaunistelematta. Tarina kietoutuu hienosti...

Nyt kirjakaupoissa: Sinun tähtesi

Odotettu historiallinen romaani Sinun tähtesi (Otava) on ilmestynyt. ”Hiidensalo puhaltaa Edelfeltin...

Karhunpesä

Vuonna 2014 ilmestynyt Karhunpesä (Otava) on historiallinen romaani, joka sai alkunsa...

Mediahuora

Vuonna 2012 ilmestynyt Mediahuora (Otava, 2012) on armoton ja mitään kumartelematon...

Sinun tähtesi – trailerit

Verevä historiallinen romaani taiteilijasta, joka ei viihdy kansakunnan kaapin päällä. Albert...

Sota yksilön tragediana

”Inhimillisyydestä, tietenkin. Koska olet hänen ystävänsä niin kuin sanot. Silloin tähtäät...

Shamanistinen Tori Amos

Olin eilen Tori Amosin keikalla, jota ehdittiin jo iltapäivälehdessä luonnehtia pettymykseksi....

Kriitikon hampaissa

Saako kriitikkoa kritisoida? Teatteriohjaaja Hanna Ojala kokeilee kepillä jäätä Kritiikin Uutisissa...

Ja äitiäs kans

Antti Ritvasen Miten muistat minut -esikoisromaani (Otava) on kirja, jota ei...

Näkymätön kuolema

Darragh McKeonin romaani Kaikki pysyväinen haihtuu pois ( Atena, 2016. Eng....

Oman elämänsä turisti

Olen aina pitänyt matkustamisesta, mutta viime vuosina olen matkustellut myös kirjoittaakseni....

Venetsia, heijastusten ja varjojen kaupunki

Kuvia kirjoitusmatkoilta – Meksiko

Meksiko on yksi rakkaimmista matkakohteistani. Kun ystäväni Kirsi Haapamatti pyysi minua...

Andalusian kuvakirja

Kirjajulkkarit 14.1.2017

Tunnelmapaloja Villa Kivestä kahden taiteilijaromaanin yhteisjulkkareista lauantaina 14.1.2017. Joel Haahtela: Mistä...

Karhunpesäkuvat

Karhunpesän kuvamaailma – video

Aloitimme mieheni kanssa Karhunpesään liittyvän valokuvausprojektin jo puolitoista vuotta sitten. Otavan...

Karhunpesän henkilöt – galleria

Matalena Lähde Valokuvaaja, joka palaa Suomeen isoäitinsä Alman sairastuttua. Alma pyytää...