Utopia vai dystopia?

Huomasin, että pian järjestetään I love me -messut. Jäin pohtimaan messujen nimeä ja sitä, mitä se kertoo ajastamme. Itsensä rakastaminen on tietysti hyvä asia. Myötätunto itseä ja muita kohtaan kuuluu niin itämaiseen ajatteluperinteeseen kuin moniin muihinkin uskontoihin. Erona on kuitenkin se, että itämaisissa filosofioissa ajatellaan, että mieli on eri asia kuin syvempi, havainnoiva itse. Freud puolestaan erotteli egon (minän) alitajuisesta viettien maailmasta ja yliminästä.

Itse olen aina uskonut, että maailma voi muuttua vain yksilön kautta. Ajattelen, että yksilö on kaiken mitta. Vain itsenäisesti ajattelevan ja autonomisia moraaliratkaisuja tekevän yksilön herääminen voi pelastaa meidät ihmiskunnalta. Toisaalta ihminen ei selviä ilman toisia ihmisiä hetkeäkään. Jos minun pitäisi pärjätä talvi yksin metsässä, menehtyisin alta aikayksikön. Uskon, että kosketus aitoon minuuteen saa aikaan syvän oivalluksen siitä, että myös toiset elävät olennot ovat itsenäisiä tietoisuuksia. Oivallus siitä, että kaikella elollisella on tietoisuus, saa puolestaan aikaan syvän kunnioituksen elämää kohtaan sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Olen siis ajattelussani samaan aikaan sekä yhteisöllinen että hyvin individualistinen.

Ihmisillä on taipumusta uskoa, että juuri nyt eletään jollakin tavoin ratkaisevaa aikaa. Jo 1900-luvun alussa ajateltiin, että ihmiskunta oli henkisen heräämisen kynnyksellä ja että tieteen ja uskonnon liiton avulla löydettäisiin puuttuvat vastaukset ja lopullinen totuus.

1900-luvun alku on muutenkin kiinnostavaa aikaa 2010-luvun peilinä, sillä silloin(kin) etsittiin vastausta yhteiskunnan nopean modernisaation tuomiin ongelmiin. Erityisesti kaivattiin aatetta, joka antaisi vastauksen nykyaikaistumisen synnyttämiin vierauden ja kodittomuuden tunteisiin (Maaemon lapset, toim. Turtiainen ja Wahlroos).

Erilaiset vaihtoehtoiset utopiayhteisökokeilut olivat 1800-luvun lopulla voimissaan etenkin Yhdysvalloissa. Yhteisölliselle ajattelulle perustuva tolstoilaisuus levisi Euroopassa. Tolstoilaiset uskoivat, että ihmisen tuli tehdä hyviä tekoja arjessaan muiden ihmisten hyväksi. Teosofit taas ajattelivat, että saavuttaakseen todellisen tiedon yksilön tuli pyrkiä tavoittamaan ilmitodellisuuden takana piilossa oleva, henkinen todellisuus. Tolstoilaisuus edusti siis karkeasti jaoteltuna yhteisöllisyyttä ja teosofia individualismia.

Entä voiko ajatella, että ääri-individualistista nykyaikaa voisi tulkita jonkinlaisena minän heräämisenä, perustuuhan se ajatukselle siitä, että yksilö tulee ennen yhteisöä? Ei, ei, ei. Päinvastoin, I love me – aikana halutaan haalia individualismista pelkästään sen vapauksia korostava puoli. Jokaisella pitää olla oikeus keskittyä itseensä ja omaan hyvinvointiinsa, ja lopulta jokainen on vastuussa vain itsestään. Yhteisiin asioihin vaikuttaminen ei yksinkertaisesti enää kiinnosta. Naapurin etuuksia saa vapaasti leikata, kunhan omiin saavutettuihin etuihin ei kosketa. Hyvinvointivaltion alasajo alkaa kiinnostaa vasta sitten, kun se osuu omalle kohdalle.

Tällainen ajattelu on hyvin kaukana aidosta individualismista, jonka kääntöpuoli on vastuu omista ajatuksista ja teoista, siis aito muista välittäminen.

Jos pitää valita taistelu tai pakeneminen, moni valitsee jälkimmäisen, sillä on ylipäätään epäselvää, minkä kanssa tai mitä vastaan maailmassa enää voi tai pitää taistella. Kuten 1900-luvun alussakin, vastausta etsitään haaveilemalla maailmasta vetäytymisestä mökille, maalle, pienyhteisöön, metsään tai kaukaiselle paratiisirannalle. Utopiayhteisöt kaatuivat usein siihen, että ne eivät tarjonneetkaan pakoa, vaan sama yksilöiden välillä käynnissä oleva kamppailu vallasta ja resursseista (leivästä) jatkui sielläkin, nyt vain pienemmässä mittakaavassa.

Seppo Puttonen on kiinnittänyt huomiota siihen, että utopioiden sijaan kirjallisuudessa kirjoitetaan nykyään dystopioita (dystopia tarkoittaa tulevaisuuden ei-toivottua yhteiskuntaa). Onko niin, että länsimainen ajattelu on ajanut itsensä umpikujaan? Uskon, että ulos löytääksemme meidän olisi löydettävä uusia tapoja käsitteellistää maailmaa ja yksilön paikkaa siinä.