Pitkä matka Karhunpesälle
Viimeistelen juuri maaliskuussa julkaistavaa Karhunpesä-romaaniani (Otava). Päätin lukea lopuksi koko tekstipinkan itselleni ääneen. Metodi on tehokas koska sillä tavoin huomaa lauseisiin mahdollisesti livahtaneet ylimääräiset sanat ja kohdat, jossa tekstin rytmi ei toimi. Ääneen luettuna tekstistä tulee myös fyysisempi. Niinpä olen istunut muutaman viime viikon ajan työhuoneessa ja lukenut tekstiä itselleni ääneni käheäksi. Naapurin koira on vastannut välillä yksinpuheluuni haukkumalla haikeasti.
Olen kirjoittanut Karhunpesää niin kauan, että en edes muista mistä se alkoi. Yhtäällä se syntyi esimerkiksi suvussa kiertävästä tehtävästä selvittää sisällissodan jälkeen kadonneen isäni isoisän kohtalo ja Päijänteen rannalla Luhangassa kuulemistani tarinoista.
Tulen julkaisemaan tässä blogissa myöhemmin romaanin henkilögallerian sekä esittelyt tarinan tapahtumapaikoista. Esimakuna tulevasta pieni välähdys Olgasta, josta romaanin ensimmäinen versio sai alkunsa. Olga naitetaan 15-vuotiaana vanhalle kalastajalle syrjäiselle järvi-Suomen saarelle. Olga on lopettanut puhumisen äidin kuoltua verenmyrkytykseen, mutta sen sijaan hän tuntee metsän voiman.
Karhunpesän yhtenä teemana on väkivalta ja sukupolvelta toiselle siirtyvä vaikenemisen taakka. Tarinan alku kiertyy vuoden 1918 sisällissodan ympärille, ja romaanissa seurataan kahden suvun kohtaloita 2000-luvulle asti.
Haluamme ajatella, että väkivalta ei koske meitä, ja että sodat ovat sekä ajallisesti ja maantieteellisesti kaukana. Väkivaltaa ei kuitenkaan tapahdu vain toisaalla, sitä tapahtuu kaiken aikaa ympärillämme.
Siksi on löydettävä oikeat sanat.
