Tietoinen kirjoittaminen

Aloitin tänä syksynä mindfulness-tunnit. Olen aina ajatellut, että jos ihmisessä on osa jumalaa, se on tietoisuus. Miksi en siis koittaisi tutkiskella tietoisuutta ja sen sisältöjä hieman tarkemmin? Oppimani on saanut minut miettimään, miten mindfulnessia eli tietoisuustaitoja voisi hyödyntää kirjoittamisessa.

Suurimman osan aikaa mieli on niin täynnä tehtäviä, muistoja, huolia ja haaveita, että itse elämä ikään kuin viuhuu sitä ihmetellessä ohi. Tätä voi verrata siihen, että lukisi kirjaa jatkuvasti eteen- ja taaksepäin sivuja hyppien sen sijaan, että pitäisi ajatukset juuri nyt käsillä olevassa lauseessa.

Toisin kuin perinteisessä länsimaisessa psykoanalyyttisessä perinteessä, mindfulness-harjoittelussa ei ajatella, että mieltä kaivertavan tilanteen tai tunteen voi ratkaista vain jos oivaltaa, mistä se alun perin syntyi. Tietoisen läsnäolon harjoitukset perustuvat ns. positiiviselle psykologialle, joka pyrkii kartoittamaan voimavaroja ja vahvistamaan jo käytössä olevia, hyviksi havaittuja selviytymiskeinoja. Se perustuu siis ajatukselle siitä, että jos jokin tuntuu hyödylliseltä, se on sitä.

Olen aina vierastanut itsekasvatusmetodien tapaa kieltää negatiiviset tunteet. Mielestäni on itsekästä sulkea maailma ulkopuolelleen ja keskittyä vain omaan napaansa. Vaikka mindfulnessin tavoitteena onkin oppia hyväksymään vaikeatkin tunteensa, se ei siltä tarkoita että hyväksyisi niiden syitä. Se ei siis passivoi vaan tarjoaa pikemminkin mielenrauhaa, jonka turvin tarttua elämän ja maailman epäkohtiin.

Harjoitusten avulla pyritään havainnoimaan käsillä olevaa hetkeä selkeämmin ja erottelemaan mielen läpi soljuvat ajatukset itse mielestä, hyväksymään ne ja päästämään niistä irti. Erona perinteisiin itsekasvatusmenetelmiin on myöskin se, että tunteita ei arvoteta negatiivisiin ja positiivisiin. Ajatellaan, että hyväksymällä epämukavatkin tunteet ne pikkuhiljaa kadottavat voimansa. Mindfulness-harjoituksia yhdistää kirjoittamiseen myös se, että ne tehdään yksin, omassa mielessä ja kehossa.

Aluksi harjoituksia tehdessäni minun on vaikea keskittyä hengitykseen ja ylipäätään muistaa, mitä piti tehdä uloshengityksen ja mitä sisäänhengityksen aikana. Oivallan kuitenkin pian ainakin sen, miten mieleni laukkaa koko ajan jossain toisaalla kuin tässä ja nyt. Toisekseen ymmärrän, että kiireestä huriseva mieleni ei ole yhtä kuin minä itse, syvempi ja havainnoiva tietoisuuteni.

Kirjoittamisen kannalta tietoisen läsnäolon tekniikasta on hyötyä ainakin siltä kannalta, että sen kautta oppii havainnoimaan maailmaan yksityiskohtaisemmin. Usein tekstin rikkauden ja täyteläisyyden tunne syntyy siitä, että siihen on juotettu paljon teemaa hiljaisesti tukevia yksityiskohtia. Yksityiskohtia ei siis kannata viljellä itseisarvona, vaan niitä kannattaa kirjoittaa tekstiin harkiten. Kirjoittamisen mindfulnessia voi harjoittaa vaikkapa niin, että yrittää ensin havainnoida mahdollisimman tarkasti käsillä olevaa ympäristöä tai maisemaa ja tunnustella sen tuottamia muitakin aistituntemuksia. Miltä pihlajanlehti oikein näyttää? Miltä tuuli tuntuu kasvoilla? Miltä puusta poimittu omena maistuu? Miltä kahvi todella tuoksuu? Sitten voi siirtyä havainnoimaan fiktiivistä ympäristöä. Mitä päähenkilö näkee heti herättyään? Miltä nuoskalumi hänen jalkojensa alla tuntuu? Millainen on äänimaailma hänen seistessään väkijoukon keskellä?

Toisekseen omien tunteiden havainnointi etäisyyden päästä auttaa myös kirjoittamaan niistä tarvittavan etäisyyden päästä. Yleensä on niin, että hyvin voimakkaana koettu tunnekokemus muuttuu helposti melko haaleaksi kun sen yrittää sanallistaa tekstiksi.

Psykoanalyyttinen lähestymistapa on siirtynyt myös kirjallisuuden rivien väliin. Toisinaan romaaneja jopa luetaan jonkinlaisena tekijänsä psykopatologiana. Romaanien peruskaavana on usein se, että päähenkilöllä on jokin selittämätön kokemus tai tunne, jonka juuria hän lähtee etsimään menneisyydestään ja etenkin lapsuudestaan. Juoni on ikään kuin dekkarinomainen selostus siitä, mitä kaikkea päähenkilö menneisyyttään penkomalla löytää. Tässä ei ole mitään vikaa. Saattaa olla kuitenkin virkistävää kokeilla toisenlaista lähestymistapaa, esimerkiksi keskittymällä päähenkilöiden väliseen vuorovaikutukseen juuri nyt. Etäisyys omiin tai päähenkilön tunteisiin auttaa myös kirjoittamaan niistä vapaammin ja havainnoimaan niitä tarkemmin.

Kolmannekseen tietoisen läsnäolon tekniikka tarjoaa parhaimmillaan samankaltaisen ajattomuuden kokemuksen kuin kirjallisuuskin. Mielen kuohuessa valtaosa energiasta menee vain sen vatvomiseen, että pitäisi kirjoittaa ja mistä sille oikein löytää ajan ja tuleeko siitä lopulta mitään. Silloin kannattaa hengittää syvään ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen, miten sormet liikkuvat näppäimistöllä ja tuottavat sanoja ruudulle. Jos tekstiä ei muuten synny, voi päättää että kirjoittaa esimerkiksi puolen tunnin ajan ihan mitä tahansa. Toisinaan tekstistä erottuu vapaan kirjoitusharjoituksen jälkeen lause, jonka päälle voi ryhtyä rakentamaan lisää tekstiä. Ja joskus on kirjoitettava satoja tai tuhansia arkkeja löytääkseen sen yhden merkittävän lauseen tai tarinan. Kirjoittaminen on myös sitä, mitä ei lopulta kirjoitettu.